keskiviikko, 16. heinäkuu 2008

kaikkea mahollista

Heips, enpäs ole pitkään aikaan tänne kirjoitellut, ehkä nyt olisi vihdoinkin aika. Enpäs ole kesän aikana Taigaa ehtinyt järin paljoa koulutella koska Taiga sai pentuja [kolme] 210608. Mitä nyt jotain pientä oon ottanut mutta kovin systemaattista koulutusta en ole aikaan saanut. Eilen kävin kuvailemassa yhdentoista aikaan, tuli hienoja kuvia. olen todellakin ihastunut tähän kamerani super macro-toimintoon, sitä testailin koko eilisen illan, tuli huippu tarkkoja ja hienoja kuvia. Piian kanssa käytettiin koiria lenkillä, kävästiin vähän hiekkakuopalla poroja säikyttelemässä ja sitä ennne minä napsin kuvia joella. Taiga vaan hinku porojen perään joten oli todella 'rentouttava' lenkki. juups, ajattelinpas tänään koulutella Taigaa mikäli tuo sää vähän selkenisi, koko päivän onpi tässä sadellut vettä ynnä muuta ihanaa, myöhemmin menen ehkä kuvaamaan mikäli tosiaan tuo sää sallii ja jos kehtaan lähteä tuonne pihalla itikoiden evääksi. noh saa nähä miten käy, heips taas, poistun tästä takavasemmalle. -suvi with taiga.

maanantai, 19. marraskuu 2007

Koulutusta :)

Torstaina(15.11.07) oli möllitoko. Sinnehän mentiin tietysti, oli pakkasta tai ei. Näköjään joitakin haittasi koska paikalle saapuivat vain mari,anna-liisa,sari ja lissu :) noh tehtiin sitten niin että sari koulutti mua ja taigaa ja mari lissua ja lyytiä. anna-liisa otti karvalla sitten jotain muita liikkeitä. eka oli vaan sivulle tuloa ja semmosta. seuraamista,luoksetuloa,maahanmenoa,paikalla oloa. Liikeestä maahanmeno meni ihmeen hyvin, jätin taigan betonille, mahto vähän paleltaa,seuraavaksi jätin matolle... onnistu ihan hyvin. Sitten lopuksi otetiin vapaahyppyä alhaalla. äiti oli vahissa portaissa ettei taiga häippäse ko oli ekaa kertaa irti. sari madalsi esteen yhteen lankkuun. eka hypättiin molemmat,sitten niin että jätin taigan paikalle ja menin toiselle puolelle. sitten kutsuin sen hyppy-käskyllä ja palkkasin. --> minä heitin nami esteen toiselle puolelle ja käskin hyppäämään. jätätin toiselle puolelle seisomaan mikä meni ihmeen hyvin. seuraavaksi otettiin niin että olin heittäväni jotakin ja lopuksi ilman käden liikettä. meni ihan hyvin ekaksi kerraksi :) oli ihan voittajafiilinki ku kokoajan on huolettanu toi vapaahyppy. oli mukavaa yksityisopetusta :) taiga sai hirveesti nameja autolla. -taiga

perjantai, 26. lokakuu 2007

25.10 + 26.10 Taigan kanssa harjoituksia.

Kirjoitan tässä kahdesta päivästä. Torstaina oli koirakerhon möllitoko harjotukset 18.00-18.30 Meni ihan hyvin,vaikka pitkään aikaan ei olla oltu. Oli muiden koirien ohittamista(=seuraamista)luoksepäästävyys,maahanmeno,sivulle tulo. Semmosia normeja juttuja. Lopuksi oltiin makkararinkiä. Kaikki muut paitsi yksi vievät koiransa pois,jos omistajalla on nameja hän jakaa kaikille pari. Sitten mennään rinkiin ja annetaan koiran käydä oma-aloitteisesti hakemassa namit. Taiga vähän haukkui kun joutuin olemaan yksin. Kun oli Taigan vuoro,se vaan kävi kaikki läpi SLURPS :) Muut ihmetteli että oliko se tehny tätä ennenki,minä vaan että ei. =) huvittava eläin. Kun lähin pois viemään Taigan takasi,niin kuulin ku leena sano että Taiga seuraa tosi hyvin :) sillä hetkellä olin tosi ylpeä Taigasta,vaikka olen kyllä muutenki. Taiga näytti kaikille muille että sekarotuinen ei ole huono koira,mitä ennemmän rotuja sen "rikas luontoisempi" koira on,jos ymmärrätte mitä tarkoitan :D hee olen vähän sekava tyyppi. Samoin oli silloin kun Taiga oli pentukurssin paras(meidän ryhmästä) :) kotitehtäväksi tuli maahamenoa,ens kerralla hallilla. Tänään otin Taigalla vapaahypyn,seuraamista,pujottelua ja merkille menemistä. Pujottelu sanaksi otin "pujo"  pittää sitten kahtoa otanko sen myös agilityyn kepeille :) onhan se hyvä että se oppii jo valmiiksi että PUJO tarkoittaa pujottelemista,ei oo epäselvyyksiä käskyn ymmärtämisessä. Ella oli kans tänään käymässä. huomenna menen mökille joten tod.näk kirjoitan vasta sunnuntaina,jos silloinkaan. -Suvi & Taiga

tiistai, 23. lokakuu 2007

Lenkitystä lenkitystä...

Eka kerta kun kirjotan tänne :) ihan kiva paikka... jooh. Käytettiin kuuden maissa Piian kanssa koirat(Taiga & Putte) lenkillä. Jo lenkin aikana meni niin paljon nameja että jouduin pummaamaan Piialta. Lenkillä otin seuraamisia,maahanmenoja,istumisia,sivulle tulemista jne. Kaikkea yksinkertaista. Koulutettiin Piian ja sen talouden pihalla. Koulutusnameina paahtoleipää. Mulla itellä oli vielä lenkin alussa monta lihapullaa mutte jonnekkin ne vaan ihmeellisesti katosi. Otin ihan normeja juttuja, sivulle tulemista,paikallaoloa,maahanmenoa seuraamista... torstaina möllitoko,pitäis reenata seuraamista. Kontakti on hyvä mutta välillä eksyy siihen namikäteen,ei suinkaan silmiin :) jeps jeps...eiköhän se tästä pienellä hiomisella. Kävästiin eilen kahtomassa hallilla Leenan ja Donnan agilityharjotuksia. Meilläkin siirtyy toko marraskuun alussa hallille. Donna oli ihan pöljänä niihin esteiseen,kuola vaan roisku kun se meni. Kepeissä vaan välillä yritti huijata,meni kaksi kerralla. Höm höm,Taigan kanssa harjoteltiin vapaahyppyä. Se oli varmaan aika hupaisa näky. Minä kiljumassa vieressä "hyppää!" ,koira kahtoo silleen että OKEI. Loppujen lopuksi taiga ei kuitenkaan hypännyt vaan meni sivupalkin päältä :D yhen kerran sain silleen kunnolla..tai no ei kunnolla mutta kumminki. Huomenna uudestaan.